Eräs ystäväni (kutsukaamme häntä tässä vaikkapa neiti Kaakaoksi) tarjosi minulle joskus näitä muffinsseja ja kertoi samalla siitä, kuinka alkuperäisen reseptin mukaan taikinaan tuli käyttää 1/3 banaania, mutta kuinka hän oli aina tulkinnut reseptiä väärin ja kuvitellut siihen kuuluvan 1-3 banaania. Vuosia kolmella banaanilla leivottuaan neiti Kaakao ei nähnyt enää tarvetta siirtyä kolmasosabanaaniin, ja niinpä minunkin mielestäni tähän kuuluu kolme banaania.

Yleisesti näitä kuuluu leipoa silloin, kun banaanit ovat ehtineet tummua liikaa. Tällä kertaa leipomisen syynä oli kampaajakaveri, jolle halusin leipoa jotain mukavan suklaista kiitokseksi pikaisesta takatukan poistamisesta.

2 tl leivinjauhetta
1-3 banaania
3 munaa
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
75 g (rypsi)öljyä
suklaata pilkottuna

Sekoitetaan, jaetaan vuokiin (taikinaa riittää täyteen pellilliseen) ja painellaan jokaiseen muffinsivuokaan muutama suuri suklaahippu. Paistetaan 200 asteessa 12-15 minuuttia.
                                             -Mila